Valas-oloa ja pelottavat raskauskilot

Heips pitkästä aikaa!

Vappu oli ja meni, koulu oli  ja meni (ainakin hetkeksi), mutta minä en!
Olen elänyt vähän hiljaiseloa tämän kirjoittelun suhteen, koska tuntuu, että on ollut kovasti kaikkea muuta tekemistä viime aikoina - ei mitään suurta ja mullistavaa, mutta töitä ja muuta arkitouhua.

Tänään päivä alkoi hyvin! Aamulla heräilin jo seiskalta ja vein ihanan kummipoikani kerhoon! Sitten vietin aikaa siskollani ja hain reippaan pikkumiehen kerhosta takasiin kotiin. Mukavan aamun jälkeen lähdettiin miehen kanssa käymään vanhemmillani ja isovanhemmillani pitkästä aikaa. Herkkupöydästä herkkupöytään tuttuun tyyliin! Namnam, masu kiitti! Sitten vähän aikaa hengailua ja uni tuli. Alkoi väsyttään ihan tolkuttomasti! Päikkärit piti ottaa ja nukuinkin oikein 2,5 tuntia. Hohhhoijaa! Ei käynnistynyt sen jälkeen oikein enää edes päivä eikä kroppa. Tässä sitä istutaan koneella ja kohta takaisin nukkumaan. Turha ilta siis...

Mutta vaikka kroppa ei oikein jaksakaan, ajatukset kulkevat tuttuun tapaansa vilkkaasti. Väliin kovasti päässäni pyörivät ulkonäköön liittyvät asiat, lähinnä vartaloon ja siinä tapahtuviin muutoksiin liittyvät jutut. Ajattelin nyt purkaa ajatuksia niistä, joten luvassa voi olla hieman pinnallista juttua. Jos jutut vauvakiloista tai raskausaikaisesta pynttäytymisestä saavat ihon kananlihalle tai ärsyttävät, voi seuraavat jutut melkein skipata huoletta. Omia ajatuksiani ne vain ovat, joten no can do...

Maha on kasvanut jotenkin hirmuisen paljon ja väliin on kovin "valas-olo", jolla isosta mahasta johtuvaa olotilaani kutsun. Monet ihailevat mahaani ja sen pyöreyttä. Olenhan aina ollut itsekin se, joka katselee ihastellen muiden masuja ja pitää odottavia äitejä todella kauniina ja naisellisina. Ennen masun kasvuakin ajattelin, että haluan että mahani kasvaa, jotta se näyttää kunnon mammamahalta, jottei ihmisten tarvitse miettiä, olenkohan vain lihonut vai olenko todella raskaana. Olen raskaana ja nyt se todella varmasti näyttääkin siltä. Mahani herättää itsessäni kuitenkin ristiriitaisia tunteita. Pääosin kannan sitä ylpeydellä ja se todella on mukavan tasaisen pyöreä, kuten monet ovat kehuneet. Pukeudun vaatteisiin, jotka korostavat mahaani. En yritä peitellä sitä, sillä en katso siihen olevan mitään syytä. Toisaalta haluan pukeutua vartalonmyötäisiin vaatteisiin, koska en halua ihmisten joutuvan miettimään, olenko vain syönyt karkkia ja jäätelöä liiaksi. Olenko aivan unohtanut itseni.
Mahani on kuitenkin aina ollut vartaloni osista se, josta olen vähiten pitänyt. Se on aina ollut jotenkin arka paikka ja yhtäkkiä se on pompsahtanut kovin isoksi. Vielä pitäisi antaa ihmisten taputella sitä. Aivan hassua! Yksi ihana ystäväni muistutti kuitenkin huvittavasti huumorilla minua siitä, että koska vauvani ei pysty maastoutumaan olemassaolevaan ylimääräiseen läskiini, sen on pakko rakentaa mahaani omaa yksiötään ja maha kasvaa paljonkin pakosta. Haha! Tuon yritän muistaa, sillä se piristi mieltäni kovasti!

Olen huomannut raskausaikana laittautuvani myös enemmän kuin ennen raskautta. Ennen raskautta tai etenkään masun kasvua saatoin mennä kouluun meikittä ja tukka nopeasti ponnarilla. Nyt aamulla käytän aikaani tukan laittoon, vaikka laittaisinkin sen vain ponnarille ja meikkailen. Se osaltaan varmasti johtuu tarpeesta kokea itsensä naiselliseksi tai jotain. Toisaalta nyt koulun loputtua aikaa aamuisin on enemmän eikä aikaisisa aamuvuorojakaan töissä paljoa ole. Oloni itseni ja mahani kanssa on parempi, kun olen laittanut meikkivoiteet ja ripsarit naamariin. En pidä itseäni kovinkaan pinnallisena, mutta väliin sekin puoli tulee esiin. En juurikaan välitä siitä, miten muut meikkaavat tai ovat meikkaamatta, mutta minä meikkaan lähinnä itseäni varten. Joku voisi pitää sitä turhamaisuutena, mutta niin kauan, kun tunnen tai joku muu tuntee olonsa paremmaksi tekemällä niin tai näin unohtamatta muiden esim. lapsensa tai muun perheensä tarpeita, turhamaisuus pidettäköön asiayhteydestä kaukana.

Olen googletellut toisten tulevien mammojen raskauskuvia ja katsonut valokuvaamoissa otettuja raskauskuvia. Voi ne on niin kauniita <3 Ehkä itsellekin täytyy varata kuvausaika, niin saa ehkä uuden kuvan omasta masustaan ja siitä miltä näyttää. Ja sais mukavan muiston raskausajasta, kun ei noi peilin kautta otetut masukuvat oo ihan kauheen kivannäköisiä muisteltavia... Hih.

Mahan kasvun myötä olen jo kovasti alkanut pelkäämään tulevia raskauskiloja. Katselen ihastellen blogeista joidenkin fitnessmammojen vartaloita ja muidenkin raskauskilonsa karistaneiden äitien kroppia. Ei kaikille juurikaan kiloja edes raskauden aikana tule eikä omistakaan kiloista vielä voi tietää, mutta aika näyttää, kuinka käy. Valmistaudun kuitenkin toisaalta siihen, että niitä tulee ja mietin jo nyt, miten saan ne pois. Voi olla muutama vaunulenkki ja porkkanan tiedossa Maunon syntymän jälkeen. Välillä, kun ei ole tullut ajateltua, mitä sitä suuhunsa laittaa, vaikka pääosin yrittääkin syödä terveellisesti ns. normaalia ruokaa. Toivon, että saan itseäni niskasta kiinni ja hoidan itseänikin vauvan hoidon yhteydessä. Vauvan tarpeet tietenkin ykkösenä <3 Toivottavasti Mauno kuitenkin tykkää piitkistä vaunulenkeistä!

Monesti voidaan ajatella, että jos tuore äiti panostaa ulkonäköönsä, pukeutuu nätiksi ja meikkaa, hän laimilyö vauvansa. Taas jos äiti ei laittaudu tai ei välitä siitä miltä näyttää, ajatellaan ettei hän hoida itseään. Oli miten oli, niin kuitenkin saa arvostelua osakseen. Eiköhän jokainen sen sisimmässään tiedä, mikä itselleen on parhaaksi ja varmasti hoitaa rakkaan lapsensa hyvin siitä huolimatta.

Mitäs mieltä ootte raskausajan tälläytymisistä ja iki-ihanista raskauskiloista?